Sartre ja jäyhä älypuhelin

Puhelimeni vilkkuva merkkivalo tuntuu käskyltä napsauttaa puhelimen näyttö päälle. Asuntoni tuntuu suorastaan vaativan viallisten lämmityspatterien korjausta talven tultua. Postiluukusta aamulla kilahtava sanomalehti kutsuu minut silmäilemään sitä kahvikupin äärellä. Näin nyt vain kuuluu tehdä, perustelen toimintaani itselleni. Projisoinko ajatukseni esineisiin vai onko niin, että tavara todella ajaa meitä toimimaan tietyillä tavoilla?

Komentelevat tavarat

Jean-Paul Sartre esittää teoksessaan Critique de la raison dialectique, että kun ihmiset työstävät materiaa, eli tekevät siitä asioita, materia sisällyttää itseensä tekemämme muutokset ja jollain tavalla lipsuu hallinnastamme. Toimintamme kiteytyy työstettyyn materiaan ja sen ominaisuuksista tulee meistä riippumattomia. Emme voi enää hallita ja muovata työmme tuloksia mielemme mukaan. Materiasta on tullut tällä tavalla jäyhää, eli itsepäistä.

Työstetty materia on myös käytännöllistä. Syntyneet objektit ja rakenteet ovat inhimillisen elämän kannalta käteviä ja merkityksellisiä. Tällaisia käytännöllis-jäyhiä¹ objekteja ovat Sartren mukaan esimerkiksi talot, bussipysäkit, sanomalehdet, koulut ja tehtaat. Usein ne ovat abstraktimpia objekteja tai instituutioita, kuten TV-ohjelmia, yrityksiä tai byrokratiaa.

Käytännöllis-jäyhät objektit ovat sosiaalisia: niiden käytön normit ovat asettuneet paikalleen ihmisen toiminnan seurauksena ja ne ohjaavat ihmisten toimintaa sosiaalisissa konteksteissa. Bussipysäkit eivät ole omin päin alkaneet velvoittaa ihmisiä asettumaan jonoon, vaan ihmiset ovat rakentaneet bussipysäkkejä ja luoneet normin, jonka mukaan pysäkillä tulee jonottaa. Ajan kuluessa normi on tullut osaksi bussipysäkkiä itseään ja saanut oman elämän.

Erikoisin Sartren väitteistä lienee se, että käytännöllis-jäyhät objektit kirjaimellisesti esittävät meille vaatimuksia ja pakottavat meidät toteuttamaan niitä.

Tavarat käskevät, ja me tottelemme.

Kännykkä käskee

Mielestäni älypuhelimen voisi nähdä Sartrelaisittain käytännöllis-jäyhänä objektina. Älypuhelin on kiistatta yksi nykyihmisen toimintaa eniten hallitsevia tavaroita. Se on muovannut radikaalisti ajankäyttöämme, työntekoamme ja sosiaalisia suhteitamme. RescueTime-älypuhelinsovelluksen tilastojen mukaan vietämme keskimäärin yli kolme tuntia päivässä puhelimilla ja tarkastamme puhelimemme kokonaiset 58 kertaa päivässä.

Tilasto on monen korvaan shokeeraava. Harva haluaa viettää näin paljon aikaa puhelimensa parissa, mutta silti teemme niin. Miksi? Sartrea mukaillen voisi sanoa, että puhelimen käyttöä koskevat normit ovat saaneet oman elämänsä ja alkaneet hallita meitä. Puhelin nyt vain täytyy tarkastaa, kun merkkivalo vilkkuu. Se tuntuu vaatimukselta. Samaan tapaan taloa nyt vain täytyy kunnossapitää ja sanomalehteä pitää lukea. Sartren mukaan esineet ja instituutiot alkavat tällä tavalla hallita elämäämme ja rajoittaa vapauttamme.

Yhteisöllisyys hukassa

Sartren mukaan käytännöllis-jäyhät objektit järjestävät meidät yhteisöihin, joita hän kutsuu kollektiiveiksi. Kollektiivii muodostuu, kun ihmiset käyttävät samaa objektia tietyllä tavalla. Käytännöllis-jäyhän objektin järjestämä kollektiivi on sarjallinen, eli sen jäsenet ovat korvattavissa ja se on suhteellisen riippumaton jäsentensä toiminnasta. Sartren esimerkki tästä on bussipysäkin jonoon kokoamat ihmiset. Tämä ei ole aitoa yhteisöllisyyttä. Aito yhteisöllisyys vaatisi tietoista yhteen tulemista yhteisen päämäärän vuoksi.

Samalla tavalla älypuhelimien voisi ajatella järjestävät meidät älypuhelinten käyttäjiksi, tai tarkemmin tietynlaisiksi älypuhelimen käyttäjiksi, kuten Instagrammaajiksi tai TikTokkaajiksi. Tällaiset esineiden välittämät yhteisöt ovat välillisiä ja toissijaisia. Se, että minä ja ystäväni molemmat käytämme samaa sovellusta älypuhelimillamme ja tykkäämme toistemme julkaisuista, ei tuo meitä oikeasti yhteen. Ensisijainen yhteytemme on puhelimiin, ei toisiimme.

Yksinäiset somettajat

Pennsylvanian yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan sosiaalisen median käytön vähentäminen vähentää yksinäisyyttä. Tämä viittaisi siihen, että somettajakollektiivin jäsenyys ei ainakaan lisää yhteyden kokemusta – päinvastoin. Sartren analyysi käytännöllis-jäyhistä objekteista voi auttaa ymmärtämään miksi näin on. Koska älypuhelimen tai sosiaalisen median sovelluksen välittämä yhteisöllisyys ei ole aitoa, se ei täytä yhteyden kaipuutamme eikä vähennä yksinäisyyttä.

Silloinkin, kun olemme samassa tilassa jonkun kanssa, objektit voivat tehdä yhteydestä välillisen. Jos istumme ystäväni kanssa vierekkäin puhelimia tuijotellen, emme ole aidossa yhteydessä. Ehkä yhteys ei ole aitoa silloinkaan, jos annamme käytännöllis-jäyhien objektien määrittää sitä, mistä puhumme. Voimme puhua toimimattomista lämmitysjärjestelmistä, uusista lehtiotsikoista ja älypuhelinsovelluksista – tai sitten voin katsoa ystävääni silmiin ja kysyä mitä hänelle oikeasti kuuluu. Veikkaan, että jälkimmäisenlainen keskustelu tuntuisi merkityksellisemmältä.

Vapaaksi tavaran vallasta

Sartre saattoi aavistuksen liioitella esittäessään, että elottomat objektit voisivat vaatia, käskeä ja pakottaa ihmisiä. Itse mieluummin väittäisin, että olemme vain unohtaneet, että objekteihin liittyvät normit eivät ole meistä riippumattomia, vaan meidän ihmisten luomia. Annamme tavaroiden määrittää toimintaamme, koska alitajuisesti luulemme, että emme voi tehdä muutakaan. Jos otamme päätäntävallan toiminnastamme takaisin omiin käsiimme, voimme murtaa normeja ja ajan kanssa muuttaa niitä paremmiksi.

Ensimmäinen askel voisi olla, että laitaisimme välillä puhelimet kiinni.

___________________

¹ Kristian Klockarsin suomennos, ranskaksi le pratico-inerte

Kuva: MarieXMartin, Pixabay License

Lähteet

• Hunt, Melissa G., Marx, Rachel, Lipson, Courtney & Young Jordyn (2018). “No More FOMO: Limiting Social Media Decreases Loneliness and Depression”. Journal of Social and Clinical Psychology 37(10), https://doi.org/10.1521/jscp.2018.37.10.751.
• Kleinherenbrink, Arjen & Gusman, Simon (2018). “The Ontology of Social Objects: Harman’s Immaterialism and Sartre’s Practico-Inert”. Open Philosophy 1(1), 79-93, http://doi.org/10.1515/opphil-2018-0007.
• Klockars, Kristian (2015). ”Sartren yhteiskuntafilosofia”. Teoksessa Miikka Pyykkönen ja Ilkka Kauppinen (toim.) 1900-luvun ranskalainen yhteiskuntateoria. Gaudeamus, Helsinki.
• MacKay, Jory (21.3.2019). ”Screen time stats 2019: Here’s how much you use your phone during the work day”. RescueTime: blog, https://blog.rescuetime.com/screen-time-stats-2018/.